Vuorotyöläisen elämään kuuluu toisinaan arkivapaita. Nautiskelen hetkistä ihan itsekseni, ilman että kukaan hönkää niskaan. Ei niin, ettenkö nauttisi myös yhdessäolosta kumppanini tai lasten kanssa. Joskus vaan täytyy saada olla itsekseen, hiljaa ja rauhassa. Se on oikeastaan ollut vaikeinta tässä uudessa (vuoden kestäneessä) elämänvaiheessa, että tuota yksinoloa on niin vähän.

Tämä ihmissuhde on kestänyt jo useita vuosia mutta saman katon alle muutimme noin vuosi sitten. Monen vuoden jahkailun ja epävarmuuden (oman siis) jälkeen oli tietty mukavaa saada aikaan jokin ratkaisu ja muutos sen hetkiseen matkarakkauteen. Ajattelin, että minusta ei ole tuollaiseen "nähdään viikon-kahden välein ja asutaan satojen kilometrien päässä toisistaan" -suhteeseen. Päätös yhteen muuttamisesta ja toisen paikkakunnan vaihdosta ei ollut varmaan kummallekaan helppo. Se vaati minulta muutaman kuukauden totaalisen  tuumaustauon ja monenlaisia järjestelyjä muutenkin. No - tässä sitä ollaan ja minä mietin onko näin hyvä...